tiistai, 13. helmikuu 2018

Ihannekakku

Kuivakakkujen Kuningatar: Ihannekakku <3

IMG_3924.jpg

Ohje jälleen otettu talteen Annin Uunissa -blogista. Kiitos taas Annille ihanasta ohjeesta!

IHANNEKAKKU

4 kananmunaa

5,5 dl hienosokeria

1,5 dl vettä

200 g voita

6 dl venhäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

1 vaniljatangon siemenet

1 raastettu sitruunankuori

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Voitele (vetoisuus noin 2,5 litraa) kakkuvuoka huolellisesti. Korppujauhota halutessasi.

Mittaa kulhoon munat ja sokeri, vatkaa kuohkeaksi.

Samaan aikaan kiehauta vesi, jonka sekaan olet mitannut ja pilkkonut voin sulamaan.

Kaada vesiseos munavaahtoon kulhon reunaa pitkin koko ajan vatkaten kevyesti.

Sihtaa jauhot ja mausteet taikinaan kevyesti sekoittaen.

Kaada taikina vuokaan ja paista uunin keskitasolla noin 45-60min (175 asteessa).

Nosta vuoka uunista ja anna kakun jäähtyä vuoassa noin 15min ennen kumoamista.

Vinkki: Taikinaan voi lisätä mausteita oman mielen mukaan, esim. kardemummaa tai kanelia. Päälle voi sihdata vaikkapa tomusokeria tai lumijauhetta.

 

tiistai, 13. helmikuu 2018

Härkis-Paprikapiirakka

Tänäpäivänä vegaanius on hyvin suosittua. Itse pidän kasvisruuista, mutta kannatan monipuolista ja terveellistä ruokavaliota sisältäen kasvisten lisäksi myös eläinkunnan tuotteita. Kaikkia ravintoaineita tulisi saada ruuasta monipuolisesti ja kattavasti, purkkipillereitä en oikein kannata. Toki puolensa niilläkin, ja joissakin elämäntilanteissa on hyvä, että tietyt vitamiinit ja hivenaineet on saatavilla purkeistakin.

Olen muutamia kasvisruokia ja leipomuksia kokeillut tehdä, sillä lähipiirissä on vegaaneja, jotka eivät käytä mitään eläinkunnan tuotteita. Tässä yksi suolainen piirakka, joka sopii niin arkeen kuin vieraillekin tarjottavaksi.

HÄRKIS-PAPRIKAPIIRAKKA (Vege)

Pohja:

2,5 dl venhäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

0,5 dl iKaffe -"maitoa" (= kaurapohjainen "maito")

suolaa

Täyte:

2/3 rasiasta Härkistä

1/2 punaista suippopaprikaa

1/2 keltaista suippopaprikaa

1/2 sipulia

aurinkokuivattua tomaattia (säilyke) oman maun mukaan

pizzamaustetta

paprikajauhetta

mustapippuria

grillimaustetta

suolaa

pieniä parsakaalinuppuja 

Vegejuustoraastetta

n. 2 dl kaurakermaa esim. Kaslink

n. 1 rkl perunajauhoja

Valmistus:

Tee pohja ensin. Nypi ainekset keskenään. Vältä liikaa vaivaamista ettei pohjasta tule sitkeää.

Laita uuni kuumenemaan 200-225 asteeseen.

Voitele piirakkavuoka, itsellä taisi olla noin 26cm halkaisijaltaan oleva pyöreä vuoka.

Painele taikina vuuan pohjalle ja reunoille ja laita jääkaappiin odottamaan täytteen teon ajaksi.

Kuullota pienessä määrässä öljyssä paistinpannulla kuutioidut tai suikaloidut paprikat ja sipulit.

Kiehauta parsakaalinuppuja hiukan vedessä.

Laita Härkis kulhoon ja hienonna vähän pienemmäksi isot palaset. Sekoita kuullotetut sipulit ja paprikat Härkiksen joukkoon. Lisää sen jälkeen mausteet, oman maun mukaisesti. Myös aurinkokuivatun tomaatin voit laittaa nyt sekaan.

Lisää täyte piirakkapohjan päälle. Täytteen päälle laita parsakaalinuput. Sen jälkeen voit laittaa Vegejuustoraastetta. kannatta sekoittaa juustoraaste hiukan täytteen joukkoon, ettei se jää rakeisen näköiseksi valmiiseen piirakkaan.

Sekoita sitten kaurakerma ja perunajauhot yhteen ja kaada täytteen päälle. Toki Vegejuustoraasteen voit nytkin vasta laittaa.

Laita piirakka uuniin noin keskitasolle 20 minuutiksi paistumaan. Ota piirakka sitten uunista ja laita piirakan päälle viipaloidut pikkutomaatit ja jatka paistamista sen jälkeen vielä noin 10 minuuttia.

Tätä piirakkaa voi varioida oman maun mukaan mieluisaksi, vaihtoehtoja on paljon. Ei muuta kuin rohkeasti kokeilemaan!

IMG_3930.jpg

tiistai, 13. helmikuu 2018

Saaristolaisleipä

 

Parina jouluna on tullut tehtyä tätä ihanaa Saaristolaisleipää. Ohje on pyörinyt minulla vain puhelimen muistissa, joten nyt vihdoin ja viimein on aika tallettaa ohje ja joku kuva tänne blogiin. 

IMG_3926.jpg

SAARISTOLAISLEIPÄ (3kpl vuokaan tehtynä)

MAIDOTON

Taikina

1 litra appelsiinituoremehua

1 1/2 palaa (a`50g) hiivaa

3 dl siirappia tai leipäsiirappia

1 rkl suolaa

3 dl kaljamaltaita

2 dl vehnäleseitä

1 dl ruisleseitä

3 dl ruisjauhoja

11-13 dl vehnäjauhoja

Voiteluun

siirappia + tilkka vettä

Tee taikina mahdollisimman isossa kulhossa. Murenna hiiva kädenlämpöiseen appelsiinituoremehuun. Sekoittele kunnes hiiva on liuennut. Lisää siirappi, suola, maltaat ja leseet. Sekoita joukkoon jauhoja noin desilitra kerrallaan. Taikina jää niin löysäksi, että sekoittaminen onnistuu lastalla tai kauhalla.

Anna kohota lämpimässä paikassa liinalla tai kannella peitettynä noin 1,5 tuntia.

Voitele 3 leipävuokaa (1,5 litraa) ja jaa taikina niihin.

Paista 175 asteessa noin 1,5 tuntia. Kun leivät ovat olleet uunissa tunnin, voitele pinta vedellä ohennetulla siirapilla. Itse olen voidellut leipiä pari-kolme kertaa paiston loppuvaiheessa.

Anna seistä hetken aikaa vuoassa ennen kumoamista.

Saaristolaisleipä on parhaimmillaan 2-3 vrk:tta valmistumisen jälkeen. Kannattaa säilyttää jääkaapissa. Jääkaapissa säilyy ainakin viikon verran hyvänä. Leipä kestää hyvin myös pakastamista.

 

tiistai, 13. helmikuu 2018

Täydellinen Suklaakakku

Täydellinen Suklaakakku ansaitsee nimensä alkavan isolla kirjaimella =).

IMG_3941.jpg

Tämä Annin Uunissa -blogin Suklaakakkuresepti pitää laittaa hyvin talteen, sillä tämä ei ollut todellakaan viimeinen kerta kun tätä tein, ensimmäinen kylläkin. Suuret kiitokset blogistille mahtavasta ohjeesta! Kakku ei jäänyt muiltakaan kehuja vaille. Kotona tätä herkuttelimme ja työpaikallenikin tätä vein, katosi parempiin suihin niin että muruset vain jäi =D.

Tässä nyt tästä syntisen ihanasta kakusta ohje:

TÄYDELLINEN SUKLAAKAKKU (myös gluteenittomana tai vegaanisena voi tehdä)

Ohje:

  • 4 dl vehnäjauhoja (myös gluteeniton käy)
  • 4 dl sokeria
  • 3 dl tummaa kaakaojauhetta
  • 2 tl leivontasoodaa eli ruokasooda (tai leivinjauhe 3-4 tl)
  • 1 tl suolaa
  • 2 dl maitoa (kaura- tai soijamaito)
  • 0.75 dl kookosöljyä (tai auringonkukanöljyä tms.)
  • 2 kananmunaa
  • 2 tl Butter Vanilla-aromia (tai muu vanilja-aromi)
  • 2 dl kuumaa kahvia (tai kuumaa vettä)
  1. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
  2. Sekoita jauhot, sokeri, kaakao, sooda, suola isossa kulhossa.
  3. Sekoita toisessa kulhossa maito, öljy, kananmunat ja vanilja-aromi ja lisää hiljalleen jauhoseokseen koko ajan sekoitellen.
  4. Jatka sekoittamista ja lisää kuuma vesi tai kahvi hiljalleen koko ajan sekoittaen, kunnes taikina on tasaista.
  5. Voitele kaksi halkaisijaltaan 18-20 cm kakkuvuokaa vuokaspraylla. Käytin 20cm vuokaa.
  6. Laita pohjalle halutessasi leivinpaperi ja vuoraa reunat reunaleivinpaperilla. (näin kakku irtoaa helpommin vuoasta) Itse laitoin pohjalle leivinpaperin ja reunoille suihkautin vuokasprayta.
  7. Jaa taikina kahteen vuokaan ja paista noin 30-35 minuuttia (jos paistat yhdessä vuoassa on paistoaika n. 1 tunti). Tarkista kypsyys puutikulla!
  8. Anna kakkujen tai kakun jäähtyä vuoassa noin 10 minuuttia ja kumoa sen jälkeen ritilälle jäähtymään.
  9. Ennen täyttöä tasoita kakkujen pinta ja leikkaa kakku kahteen kerrokseen. Jos leivoit yhden kakun saat 2-4 kerrosta riippuen vuoan koosta.

Vinkkejä! Öljyn sijasta voit käyttää reseptissä myös sulaa voita. Tummalla sokerilla leivottaessa kakku saa ihanan karamellimaisen vivahteen. Valitse halkaisijaltaan 18cm vuoka, jos haluat korkeamman kakun. Muista, että pienemmässä vuoassa paistoaika pitenee hiukan ja suuremmassa lyhenee. Tarkista kypsyys aina puutikulla – kun taikinaa ei jää tikkuun on kakku valmis. 

Leivo Gluteeniton Suklaakakku: Vaihda jauhot gluteenittomiin jauhoihin halutessasi.

Leivo Vegaaninen Suklaakakku: korvaa kananmunat esimerkiksi 2 dl makeuttamatonta omenapyrettä ja käytä kaura-, manteli- tai soijamaitoa.

SILKINPEHMEÄ SUKLAAKREEMI (Täyte ja kuorrutus)

  • 400 g tummaa suklaata
  • 3 rkl kaakaojauhetta
  • 3 rkl kuumaa vettä
  • 350 g voita
  • 2 dl tomusokeria
  • 200 g maustamatonta tuorejuustoa
  • valinnainen aromi esim. caramel tai kahvi
  1. Sulata suklaa ja jätä sivuun jäähtymään.
  2. Sekoita keskenään kaakaojauhe ja kuuma vesi.
  3. Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja tomusokeri kuohkeaksi (vatkaa noin 5 minuuttia).
  4. Lisää jäähtyneet sula suklaa, kaakaojauheseos ja tuorejuusto (huoneen lämpöisenä) kulhoon.
  5. Lisää tässä vaiheessa myös aromi, jos haluat maustaa kreemin.
  6. Vatkaa seos ihanan pehmeäksi ja kuohkeaksi (muutama minuutti)!
  7. Voit pursottaa kreemin kakun tai kuppikakkujen päälle tai levittää sen kauniisti ja tasaisesti palettiveitsellä!

Vinkki! Aromin lisäämisellä voit antaa kreemille ihania pikantteja makuja! Jos haluat pienen säväyksen kahvin, kinuskin tai piparmintun makua lisää muutama tippa aromia kreemiin vatkauksen aikana! Voit lisätä myös tipan vahvaa kahvia tai olla maustamatta kreemiä ollenkaan. 

Vinkki! Vaihda maustamaton tuorejuusto vadelma- tai kinuskituorejuustoon! Voit myös käyttää makutomusokereita tavallisen tomusokerin sijaan!

Vinkki! Ole huolellinen ettei lisätty suklaa ole kuumaa tai tuorejuusto liian kylmää, jolloin kreemi helposti juoksettuu. Kaikkien aineiden tulisi olla mahdollisimman huoneenlämpöisiä. 

Vinkki! Kreemi kovettuu jääkaapissa. Jos teet kreemin ennakkoon säilytä se jääkaapissa, anna pehmetä huoneenlämmössä ja vatkaa uudestaan kuohkeaksi ennen pursotusta, levitystä jne. 

IMG_3937.jpg

IMG_3940.jpg

sunnuntai, 3. syyskuu 2017

Vegaaniset mokkapalat (maidoton ja munaton)

Aikanaan pojan allergian vuoksi jouduin itse olemaan imetysajan sekä maidottomalla että munattomalla dieetillä, 100% tarkalla dieetillä. Tällöin huomasin, miten kaikessa ruuassa ja leivonnaisissa, ja muissakin herkuissa, oli kananmunaa ja maitoa jossakin muodossa. Hyvin vaikeaa oli löytää tuotteita, jotka olivat täysin ilman ko aineksia. Leivonta tuotti haasteita ja muutamien yritysten jälkeen oikeastaan luovutin. En jaksanut enää yrittää, sillä niistä ei vain yksinkertaisesti tullut mitään hyviä syötäviä. 

Nyt vuosien jälkeen olen joutunut perehtymään asiaan uudelleen tämän tästä. Nyt kokeilussa oli kehuttu mokkapala-ohje. Ja täytyy sanoa, että viimeiseksi kerraksi ei nyt jäänyt tämän tekeminen. Taikina kohosi kauniiksi ja mokkapalat maistuivat herkullisilta. Enpäs olisi uskonut onnistuvani =).

Ohjeesta kiitokset Pullahiiren Leivontanurkkaan =).

IMG_3875.jpg

Tässäpä ohje:

VEGAANISET MOKKAPALAT

(maidoton ja munaton)

POHJA:

2 1/2 dl vehnäjauhoja

2 1/2 dl sokeria

1/2 dl kaakaojauhetta

2 tl leivinjauhetta

1/4 tl suolaa

50 g maidotonta margariinia

1 1/2 dl keitettyä kahvia

KUORRUTE:

1/2 dl keitettyä kahvia

50 g maidotonta margariinia

2 tl vaniljasokeria

1 rkl kaakaojauhetta

noin 4 dl tomusokeria

(vegaanisia strösseleitä esim. Dr. Oetker Mix värillinen strösseli tai esim. kuivattua mansikkaa)

Mittaa pohjan kuivat aineet kulhoon ja sekoita keskenään. Sulata rasva ja sekoita se yhdessä lämpimän kahvin kanssa. Lisää nesteet kuivien aineiden joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun (noin 20cm x 25cm) vuokaan ja paista 175 asteessa noin 15-20 min ajan.

Itse tein kaksinkertaisen annoksen taikinaa ja käytin hiukan ohjeessa isompaa vuokaa. Vuokana käytin säädettävää suorakaitten mallista irtopohjavuokaa/irtoreunaa.

Valmista paiston loppuvaiheessa kuorrute lämmittämällä rasva ja keitetty kahvi keskenään kattilassa niin, että rasva sulaa joukkoon. Lisää seoksen joukkoon vaniljasokeri ja kaakaojauhe. Sekoita ja lisää tomusokeria vähitellen, koko ajan sekoittaen. Kun seos on jämäkkää, mutta kuitenkin helposti levittyvää, levitä kuorrute lämpimän pohjan päälle. Ripottele lopuksi strösselit (tms) mokkapalojen päälle heti kuorruteen levittämisen jälkeen, jotta ne tarttuvat kuorrutteeseen kiinni. 

IMG_3874.jpg